Alienit laskeutuvat

Luovassa kirjoittamisessa aiheena alienit ja mikä olisi niille paras laskeutumispaikka.


Tiedoitus!

Maapalloa lähestyy lentävä lautanen. Se etsii paikkaa laskeutua.

Kilpailu!

Ehdota parasta paikkaa laskeutua ja voita kohtaaminen näiden muukalaisten kanssa.

Voittaja!

Pekka Aho, 75v, ehdotti kaupunkia nimeltä Prinkkala. Saatesanoinaan: Nyt meni päin Prinkkalaa.

Kohtaaminen!

Lentävän lautasen ovet avautuvat. Ovista purkautuu höyryä. Höyryn keskeltä astelee lyhyt punainen olento, joka on pukeutunut valkoisiin. Pekka ojentaa käden tervehtiäkseen. Punainen olento valkoisissa vaatteissa puraisee sitä - ilmeisesti suullaan ja irvistää.

"Pahaa", olento ääntelee, jolloin ovista astuu valkoinen olento, joka on pukeutunut punaisiin.

"Syötävää?" punapukuinen ääntelehtii.

Valkopukuinen olento hikkaa. Valkoinen olento kääntyy kannoiltaan ja palaa takaisin alukseen. Punainen olento seuraa perässä. Kun olennot ovat kadonneet lentävän lautasen sisään, niin ovet sulkeutuvat. Alus hurahtaa ja lähtee lentoon, suoraan ylöspäin.

Loppunäytös!

Pekka toteaa: "Oltiin vissiin pahan makusia, syömäkelvotonta tavaraa."

Maanpäälle laskeutuneet alienit ovat ystävällisiä, toisistaan välittäviä ja toisiaan ymmärtäviä. He näkevät muissa aina paljon hyvää. Heille on tärkeää, että jokainen tuntee itsensä tervetulleeksi ja tärkeäksi. Joten alieneille paras laskeutumispaikka on Kulttuuripaja Lumo, jossa on pajat täynnä ihmisiä, jotka omaavat samat piirteet, kuin laskeutuvilla alieneilla. Alienit otettaisiin vastaan ilolla ja täysin omina itseinään. Kaikista tulisi yhtä suurta perhettä <3 div="">

¨

Muukalainen on häkeltynyt vastaamattomuuteeni ja pyytää jälleen: "Mikä olisi paras laskeutumispaikka?"

Seison paikallani jähmettyneenä ilman vastausta. Muukalainen katsoo minua silmiin ja kysyy uudelleen varmistaakseen, että kuulin oikein, jonka jälkeen koskettaa olkapäätäni, sanoen minulla olevan 30 sekuntia ennen kuin hän murskaa kalloni seinää vasten. Johon reagoin panikoivasti kiljumalla. Muukalainen vaikuttaa yllättyneeltä ja ottaa esiin kartan. Hetken kuluttua hän katsoo minua jälleen silmiin ja pyytää minua osoittamaan, täsmälleen siihen paikkaan, jossa kartassa lukee "Iik".

Kaikkihan tämän tarinan osaltaan tietävät, mutta kai voin kertoa oman osuuteni. Olimme menneet työkaverien kebabille ja istuimme odottamassa ruokaamme, kun meidän kaikkine puhelimet värisivät. Vihaista pomoa peläten avasimme puhelimemme, mutta ruuduilla näimmekin...No, nykyisinhän hänet tunnetaan Kapteeni Wolina, mutta me luulimme häntä vihreäksi mömmöksi. Hän puhui meille kielellä, jota emme tunnistaneet, mutta ymmärsimme. Hän kertoi tulleensa tuomaan galaxin kerätyn tiedon ja teknologian ihmisille ja pyysi ihmiskuntaa äänestämään laskeutumispaikkaa. Hän kertoi antavansa meille 24 tuntia miettimisaikaa. Sitten viesti alkoi olla valmis.

Alun järkytyksen jälkeen päätimme jättää sekä kebabimme että työmme hetkeksi taaksemme. Auton radiosta soi sama viesti. Kotona televisio, tabletit ja tietokone kertoivat samaa. Kaikki kommunikaatio oli kaapattu tätä samaa viestiä varten. Yritin sammuttaa laitteita vetämällä ne pois pistorasiasta, mutta sekään ei tuntunut vaikuttavan.

Yöllä en viestin jatkumisen takia pystynyt nukkumaan, joten istahdin ulos katselemaan tähtiä. Näin kaukana putoavia tähtiä. Myöhemmin sain tietää kyseessä olleen avaruusolentojen pudottamia lisäruutuja alueille, joilla niitä ei vielä ollut. Lopulta nukahdin tähtitaivaan alle.

Kun 24 tuntia olivat päättymässä, viesti muuttui äänestysohjeeksi. Meidän tarvitsisi vain miettiä haluamaamme paikkaa. Minun mieleeni tuli lähistöllä oleva pelto, siellä pitäisi ainakin olla tilaa. Tämän jälkeen Wol kiitti äänestäneitä ja lähetys viimein katkesi.

Zedercoss

Silloin näin oudon aluksen laskeutuneen sateenkaaren päälle, kävelin sateenkaaren päälle muina naisina ja lähdin tervehtimään intergalaktista ystävävääni, jonka minä Prinsessa olin nähnyt, viimeksi kun vierailin Xenogenesis -nimisellä planeetalla viimeksi kuninkaallisilla teekutsuilla vuonna 2087. Silloin mentiin pelkästään tunteen voimalla ja meikätyttö oli myyty, koska paikka oli niin kaunis. Avaruusolion nimi oli Zedercoss, hän oli erittäin mukava, sekä utelias, sekä lupasi 30 vuoden kuluttua käydä planeetalla maa. Kumma juttu kyllä 15.9.3123, he tulivat maahan "Me olemme tulleet" Zedercoss ilmoitti, ja sanoi: "On kunnia asia käyttää kuninkaallista termiä kunnianarvoisa majesteetti". Tulen yksin, jos se teille sopii. "Majesteetti, rohkenenko kysyä, jos suinkin sallinette, mihin voisimme meidän aluksellamme laskeutua, millaista maastoa teidän korkeutenne suosittelee ja jos mitenkään voisin tiedustella teidän majesteetiltanne mahdollisia seikkaperäisiä tietoja miksi teidän korkeutenne olisi varma juuri tämän laskeutumispaikan turvallisuudesta."

Ystävykset kuulustelevat eläimiltä myös heidän mielipidettään ja kävi ilmi, että "me tulemme naureskellen ja ihaillen viettämään lomaa, siis me Zedercoss." Laskeutumispaikka löytyi, joita pienet metsäneläimet auttoivat laskeutumaan Sateenkaarilaaksoon, jossa olisi aarteita, mutta joiden avaamiseen tarvittaisiin jalo ja oikeudenmukainen onnellisuus.

Prinsessa: "Toivottavasti  teidän arvostettu vieraamme on voinut nauttia teille sopivasti tarinoista ja legendoista, josta teille kerroin."

"Majesteetti, jos suinkin sallinette, huomaamme, että kahvimme on jäähtynyt, sallinette anteeksi haukotukseni majesteetti, meillä on ollut pitkä matka ja saammehan tulla toistekin kertomaan teille tarinoista ja pitämään hauskaa ylhäisyys?"

"Tottakai, soitattehan meille etukäteen, että ehdimme valmistautua tuloonne, kunnianarvoisa Zedercoss?"

"Majesteetti, me näemme vielä..."

Prinsessa Luna

15.9.2123

Tarut, sadut ja fantasiat

Kuva: Sandra

Luovan kirjoittamisen pajalaisille annettiin ultimaatumi. Joko kirjoitat saduista, taruista tahi fantasiasta. Tai kovinkin tarkasti määritellystä 2123 vuodesta, jolloin ihmiskunta viimeinkin saa kauan halajamansa ensi yhteyden. Myös samaan aikaan kokoontuva taideryhmä Väre innostui piirtämään aiheesta.

Tässä maistiaisia luovan kirjoittamisen ja taideryhmä Väreen yhteisestä pajakerrasta!

Vedän lenkkitossut jalkaani ähisten, melkein naamalleni kaatuen. 

Aatamin aikaista lypsyjakkaraa, ei mitä ilmeisemmin ilmeisemmin oli tarkoitettu tähän.

"Jospa hölläsit kengän-nauhoja, vai lasketaanko tuokin hyötyliikunnaksi?" Hykertelee isä keittiöstä.

"Jospa käskisit Tuohisen korjaamaan Cad-mallistaan ton yhen jalan pituuden, 

toi klenkkahan on jo turvallisuusriski." Mutisen takaisin.

"Tuohinen tekee kaikki tuotteensa käsin, tulosteista puuttuu luonne." Mutinani kuului ilmeisesti keittiöön asti.

Korotan hieman ääntäni. "Ei toi hökötys oo puuta nähnykkää, sua on viilattu linssiin" hemmetin vetskari,

mene nyt jo loppuun asti kiinni.

"Hänhän on tunnettu artisaani, myy töitään ympäri maailmaa!" raikaa Tuohisen ilosanoma.

Parasta juosta, ennenkuin se innostuu.

"Markkinointi puhetta" möläytän ovea sulkiessani.

Viileää, yöllä taisi olla pakkasta. Hyvä, eipähän tule tukalaa.

Maantie kutsuu jo, mutta ulko-ovi paiskautuu auki.

"Varo ny vä..." "Nyt kannattaa tulla katsomaan, tästä puhutaan varmasti huomenna akatemiassa."

"Mutku isii, mää haluun hikoilla ja valittaa, kun joka paikkaa särkee" Aloitin liioitellusti leikilläni,

mutta en saa edes naurahdusta, kun isä jo katoaa oviaukosta juosten olohuoneeseen.

Myönnän tappioni ja hipsin perästä. 

Käytävän perheseinän taulumeren ohittaessani, mietin mikäköhän nyt niin kiinnostavaa mahtaa olla.

Olohuoneeseen päästyäni pelkään migreeni kohtausta, tänään on näemmä valkoiset seinät ja tummanharmaa parketti lattia-

päivä. Hemmetin sisustus hifistelijä.

Televisiossa näkyi mustaa. "Noh, mitäs sieltä ny sitte tulee?" 

"Katsos vähän tarkempaan" Hetken siristeltyäni, huomasin ruudun reunoilla valkoisia pisteitä.

Samaan aikaan alkoi ruudulla sanat, musta objekti kiertoradalla. Vaikka sanoma

ja sen tuomat mielikuvat hieman hermostuttivatkin, pidin ääneni tyynenä parhaani mukaan. "Jahas, että semmonen.

Onks ne mitää selville saaneet?"

"Eip, vaikuttaa imevän radioaallot itseensä, kun ei takaisin kimpoa oikeen mitään, millään tajuudella."

"Siistii... Pitäskö huolestua?"

"Yön yli se nyt on ainakin tuossa möllöttänyt, eikö mitään ole vielä tapahtunut. Ettei nyt varmaan ainakaan vielä."

"Eikö oo pilaa?" Varmistin vielä. "Ei ainakaan nopean haun perusteella, monesta maanosasta kuuluu samanlaista." 

Isä näyttää siltä ettei aijjo vähään aikaan tuosta hievahtaa. "Noh, mä menen nyt sinne lenkille, voit sitte kertoo

kuinka kävi."

"Ei ole sitten minun vikani, jos sinulta menee ensi kontakti sivusuun." 

"Eiköhän siit oo sata ja yksi videota pitkin nettiä" naureskelen ovelle suunnatessani.

Isä keskittyi nyt täysin tietovirtaan. Ohimennen potkaisin robotti imurin käyntiin, surraaminen alkoi kuulua ovea sulkiessani.

Uusi nuuhkaisu viileätä aamukasteista ilmaa. Huokaisen "Mihin me jäimmekään".

Venyteltyäni, lähdin loikkimaan lammikkoista pihatietä kohti metsän reunaa. 

Linnut eivät laulaneet, kun eivät kai olleet vielä vaivautuneet paikalle talven jäljiltä.

Jossain kumahti kovaa. Etsin, mutten löytänyt alkuperää. Naapuri varmaan korjaa jotain viimevuosisadan bensiini-romua,

täälläpäin tuntuu noita artisaaneja löytyvän.

Hieman pidemmälle hölkättyäni, aloin kuulla murinaa muistuttavaa ääntä. Huomasin polttoaine vanan taivaalla,

"kaipa se tuo oli" mutisin itsekseni.

Kuului toinen kova pamahdus ja tanner rytisi, kun keskeltä pihaa alkoi sataa multaa ja nurmikon rippeitä

Kiljahdin ja kaaduin naamalleni. "Mitähän vit..." en kerinnyt edes lausetta loppuun,

kun kuopan suunnalta alkoi kuulua rätinää.

Palaako se? Pienkone? Lennokki? Mielessä pyöri miljoona kysymystä, juostessani kohti kraateria.

"Onko siellä ketään?" huusin reunalle päästyäni. "Tarviitko a..." näky juututti lauseen kurkkuuni.

Iso musta lohkare, täynnä pieniä muhkuroita ja kuoppia, möllötti sihisten kuopassa. Kuului kova räsähdys, 

niinkuin olisi kuivaa oksakimppua katkonut polveaan vasten.

äänen kuultuani hätkähdin taaksepäin, kuin olisin herännyt transsista ja aloitin juoksuaskeleen kohti taloa. 

Täytyy soittaa palokunta, tuosta ei jäänyt mitään pelastettavaa jäljelle.

Mitä... jalat ei liiku, jokin pitää kiinni... miksi mahassani on reikä. 

Kaikki pyörii kuin hidastetussa filmissä.

Alan kaatua oikealle kyljelleni.

Näen isän juoksevan portaita alas minua kohti.

"kylmä..." 

Isä katuu. 

Näkökenttä sumenee.

By Janne V.

Kuva: Emmi

Vuosi 2123 Olen mullan alla, olen osa maata, osta jotain isompaa, mutta tunnen vieraan sykkeen, pulssin lähestyvän, tiedän, se voi olla vaara, se voi olla mahdollisuus, tuo vieras tuntematon. Ken uskaltaa selvän ottaa, ken sielut yhdistää, ken meidät yhdeks liittää? Itse, pelkkä atomi, en paljoa mahda, mutta hiukkasesta se maailmakin syntyi – syntyi kannattelemaan meitä kahta, meitä miljoonaa, erikseen, yhdistääkseen. On koittanut aika, jolloin kahdesta tulee yksi, yhtenäinen. Olen osa, pieni ja häviävä, mutta olen pala maailmaa.

Teksti: HumanC

Ihmiset ovat aikojen alusta asti miettineet yhtä isoa kysymystä ylitse muiden: Mikä on elämän tarkoitus? Siitä on esitetty monenmoista näkemystä, uskomusta, teoriaa tai mitä nyt ikinä. Menemättä sen enempää filosofisen pälätyksen puolelle, me maan, Telluksen tai oikeammin "Koe 27-303-A":n asukkaat saimme turhankin selvän vastauksen tähän kysymykseen.

Siitä on nyt vuosi, sikäli kun ajalla (tai sillä miten me sen ymmärrämme) on enää väliä. Meidän elämämme, historiamme, maamme, kulttuurimme, koko helvetin planeetta, kaikki mitä olemme ikinä tunteneet, oli pelkkä koe. Testi. Näitä testejä niillä on käynnissä monenlaisia, ja meidän planeettamme valittiin testialueeksi evoluutiolle jossa eri eliömuodot kilpailevat keskenään selviytymisestä ja hallitsevasta asemasta.

Tavoitteena oli tutkia, millaista elämää näissä oloissa kehittyy, miten nopeasti, ja miten me aggressiiviset ja rajallisin resurssein varustetut eliömuodot pärjäämme eri osa-alueiden vertailussa "Koe 27-303 B":hen, jossa kaikki eliömuodot puolestaan elävät täysin konfliktivapaassa symbioosissa keskenään ilman tarvetta kilpailulle. Olihan se "mukava" uutinen. "Yllätys, olette meikäläisten murkkufarmi!"

Kävi myös ilmi, että monissa vanhoissa uskonnoissa oli mukana pieniä osia totuutta. Pääasiassa siinä, että monien "jumalien" nimet täsmäävät kummasti niiden nimien kanssa. Tosin jos yksikään ihminen ikinä pääsi lähelle totuuden ymmärtämistä, se oli ehdottomasti H.P. Lovecraft. Oli siinä kosmista kauhua kerrakseen kun 1.1.2123 monet niistä vain ilmestyivät tyhjästä ympäri planeettaa. Cthulhu ja Dagon tuhosivat kaiken mitä Amerikan itärannikosta oli jäljellä neljännen maailmansodan jäljiltä testatakseen meidän asevoimallista kapasiteettiamme.

Pian tämän jälkeen eri Euroopan maihin saapui niiden lähettiläitä testaamaan meidän sovintokykyämme. Kreikassa vieraili Kronos, Atlas sun muut.

Niillä oli itselleen päivänselvät mutta meidän järkeilymme mukaan täysin käsittämättömät suunnitelmat eri alueiden suhteen. Osa paikoista vain tuhottiin, osa säästettiin, tutkittiin tarkkaan ja jätettiin odottamaan "nollausta". Harvat ja valitut ihmiset otettiin mukaan. Niiden valintaperusteista ei ole mitään selvyyttä, tosin meitä on joka kansakunnasta ja jokaisella on eri ammatti tai osaamisen ala. Itse olen hammaslääkäri.

Jos ihmisten valintaperusteet tuntuvat oudoilta ja sattumanvaraisilta, valittujen määrä on sitäkin täsmällisempi: tasan 1000 ihmistä koko planeetalta. Käsittääkseni myös 1000 niistä harvoista muista eläinlajeista joita jäljellä oli. "Säilöntään ja arkistointiin." Me emme enää vanhene, meidän ei tarvitse juoda, syödä, nukkua ja me emme voi kuolla. Yritetty on. Turhaan. Kaikki paranee. Kaikki fyysinen siis... Kun meidät oli valittu ja tuotu niiden "Arkkiin", oli nollauksen ja uuden kokeen aloittamisen aika. Ja mitäkö nollaaminen meinaa? Edellinen nollaus tällä planeetalla päätti kokeen, jonka naapuriarkistoon meidät on sijoitettu. Siellä on dinosauruksia. 1000 jokaista lajia. Tilanne voisi tietysti olla huonompikin: Sentään meidän arkistoarkkiamme valvoo ja hoitaa Buddha. Toisilla naapureilla on valvojanaan Lucifer, ja meno on sen mukaista.

No, miten me pärjäsimme vertailussa tähän rauhan ja symbioosin planeettaan? Sen planeetan eliömuodot eivät olleet kehittyneet alkukantaisesta alkulimasta ameeboja kummemmiksi, sillä eliöillä ei ollut tarvetta kehittyä, eikä varsinaista luonnonvalintaa tai evoluutiota tapahtunut. Ainakin voi sanoa, että se planeetta ei ainuttakaan sotaa nähnyt koko syklin aikana. Eikä kulttuuria, valtioita, taidetta, ei oikeastaan edes kummoista aivotoimintaa. Sikäli kyseiset olennot olivat onnekkaassa asemassa, ettei niillä ollut älyllistä kapasiteettia ymmärtää sitä näkyä, kun nollausmeteoriitti lingotaan päin vanhaa kotiplaneettaa. Se näky paloi meidän kaikkien mieleen.

Buddha kehotti kirjoittamaan mietteitä ylös arkistoa varten. Tässä kohtaa mietin enää yhtä asiaa:

LÖYTYISIKÖ SIELTÄ ARKISTON SYVYYKSISTÄ JOSTAIN EDES YKSI PERKELEEN SNICKERS-PATUKKA!?

Teksti: Riku