29.8.2016

Koulukiusaamisen rumat jäljet

Kiusaaja vai kiusattu?


Joskus mietin, että ajatteleeko joku minua kiusaajana. Olinko jollekin Se kiusaaja? Toivoisin, että vastaus olisi ei, en ollut - mutta jos joku vastaisi kyllä, kyllä sinä olit, en osaisi muuta kuin pyytää anteeksi.  Siihen aikaan elämä koulussa oli syö tai tule syödyksi – meininkiä. Enkä tahtonut tulla syödyksi, tässä tapauksessa kiusatuksi. 

Olen pahoillani. 

Aina kehotetaan puuttumaan kiusaamiseen ja menemään väliin ja puolustamaan kiusattua, mutta kuka oikeasti uskaltaa, kun pelissä on oma nahka ja se että, suurella todennäköisyydellä päätyy myös itse pilkan kohteeksi. Joskus oikein tekeminen kostautuu kivuliaasti. 

On paljon helpompaa kääntää katse, sanoa se irvokas sana tai jättää huomiotta, mutta se jälki, jonka se jättää toiseen on ikuinen. Kun usein syksyisin puhutaan koulukiusaamisesta, olisi ihanteellista, että kiusaaja oppisi jo siinä tilanteessa kiusaamisen olevan huonoa käytöstä, täynnä rikosnimikkeitä ja uhrille pitemmän päälle hengenvaarallista.

Mutta sinä - taikka oikeastaan te - jotka saitte asetettua minut tilanteeseen, jossa jouduin olemaan se ilkeä ihminen muille… Minulla ei ole sanoja. Sanat eivät riitä kuvailemaan sitä helvettiä, minkä laitoitte minut käymään läpi. Minä tiesin, miten väärin se kaikki oli, minä tiesin, että tässä pelissä molemmat polttavat näppinsä – kiusaaja ja kiusattu.

Enimmäkseen tunnen olevani se, jota kiusattiin. Nimiteltiin, haukuttiin, jätettiin ulkopuolelle. Fyysistä kiusaamista/väkivaltaa en onneksi joutunut kokemaan, mutta sitä sanotaan, että henkinen väkivalta ilmenee pahimmassa tapauksessa myös uhrissa fyysisesti.

En niinkään välitä niistä kiusaajista, joita en tiennyt kuin nimeltä. Mutta kiusaajat nimeltä ystävät, se on ihan oma lukunsa. Te rikoitte minut. Te saitte minut epäilemään kaikkea; olinko tarpeeksi hyvä, kaunis, lahjakas, riittävä. Te tuhositte minulta lähes kaiken. Veitte minut rajalle, jossa oli kyse elämästä ja kuolemasta. Ja kuolema oli voittaa. 

Pyydän siis, lopettakaa. Älkää ajako tahallanne ihmisiä - etenkään lapsia - siihen pisteeseen, jossa he tuntevat, että heidän olisi vain parempi kuolla.

– HumanC

--

Elämän herkkyyden harmonia



Maailmassa on tavallisesti ainakin pyrkimys rauhaan. Useimmiten se onnistuu ja ystävykset ovat hyväntuulisia sekä onnellisia. Kaikki on hyvin, ei ole mitään pelättävää. Ihmiset ovat erilaisia, jokaisella meillä on oma erikoiskykynsä. Toiset meistä ovat hyviä ystäviä ja vierellä kulkijoita. Toiset meistä taas ovat hyviä ajattelemaan ja ratkomaan epäsopua. Toisen ihmisen erikoiskyky on eri kuin toisen – ja se saattaa olla seikka, joka harmittaa, ja joskus saa myös kiusaamaan toista ihmistä. Toisten mielestä se on heikkoutta, vaikka todellisuudessa hän vain ilmentää erikoiskykyään eri kanavien kautta. Koettakaamme ymmärtää hienovarainen ero! 

Kerran, ja sen jälkeen useamminkin, minua on kiusattu. Yläasteella minua heiteltiin ujouteni vuoksi pienillä pyyhekumin palasilla. En kuitenkaan kertonut asiasta kenellekään, sillä pelkäsin kiusaamisen pahenevan. No, ikävä kyllä se paheni kuitenkin. Oppitunnilla ollessani oli selkään tökkimistä sormilla. Yritin piiloutua kiusaajilta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Oli myös sanallista piikittelyä ja tilanne eteni.

Uskon kuitenkin siihen, että lopulta hyvyys voittaa pahimmankin luokan kiusaajan motiivit. Kiusaaja voi katua tekojaan, kun uskaltaa antaa anteeksi, ja parhaimmillaan kiusaajasta voi tulla jonain päivänä ystäväsi.

– Flutter Brony


--

Valoa tunnelin päässä




Olen tyttö jostain päin Suomea. Haluan kertoa, miten koin kiusaamisen elämässäni. Minua pelotti ihan hirveästi. Joka päivä kun heräsin, ajattelin, mikä minussa on vikana, kun minua kiusataan. Kiusaamisen takia itsetuntoni meni nollaan, mutta eipä se ole ollut koskaan kovin korkealla. En kelpaa edes itselleni sellaisena kuin olen. Pelotti mennä kouluun, koska pelkäsin saavani siellä turpaani. Juurikin näin!

Minusta henkinen ja fyysinen kiusaaminen ovat väärin. Molemmista jää arvet syvälle ihmiskehoon. Koulussa mulle naurettiin, kun olin ihan hukassa ja erilainen kuin muut. Ne kiusaajat eivät tienneet, että kärsin ADD-oireyhtymästä.

Kun olin vähän yli parikymppinen, tuli mieleeni, että haluan tappaa itseni, koska työpaikassa kiusattiin päivittäin. Silloinen poikaystäväni teki minulle samoihin aikoihin seksuaalirikoksen ja löi päivittäin, kun näimme. Sen kanssa en osannut elää. 

Silloin päätin muuttaa elämäni kokonaan. Irtisanouduin silloisesta työpaikasta ja lähdin ovet paukkuen ja sanoin, että mua ei tänne koskaan enää saa. Ja jätin sen paskiaispoikaystävän ja vielä puhelimella. Silloin päätin, etten halua olla kenenkään kanssa pitkään aikaan, ja seuraavan kanssa menen sitten naimisiin. Olin kuusi vuotta sinkkuna ja yhtenä päivänä aloin kirjoittelemaan ihanan pojan kanssa, johon rakastuin ensisilmäyksellä. Se poika/mies on nykyinen possuni, jota rakastan! Huomasin, että meitä yhdistää hitto vie liian moni asia. Löysin kadonneen puoliskon! Rakastan täysillä!

Kaikesta huolimatta aurinko paistaa minulle nyt. Kiusaaminen on historiaa.


– Perhonen82