Piirtorobotteja!

Kuvispajassa vieraili outoja otuksia: piirtoroboja! Ne olivat kolmijalkaisia kummajaisia, jotka surisivat ja pörisivät - ja piirsivät erilaisia ympyröitä ja kiemuroita. Kuvisryhmäläiset pistivät myös pensselinsä soppaan ja maalasivat robottien tekeminen ympyröiden päälle. Poikkitaiteelliseksi homma meni viimeistään siinä vaiheessa, kun esiin vedettiin saippuakuplakone ja työ peittyi kupliin :-)

Tarinoita aistien kautta

Luovan kirjoittamisen ryhmä jatkoi tänään lyhyiden improharjoitusten parissa – niistä tuntuu tulevan ryhmän suosikkeja! Tänään lähdettiin herättelemään runosuonta kirjoittamalla mahdollisimman pitkiä listoja asioista, jotka joko ällöttivät tai ihastuttivat. Sitten jokainen valitsi listaltaan yhden asian, ja kirjoitti siitä tarinan. Kirjoittamiseen saatiin lisätwistiä siitä, että tarkoituksena oli kirjoittaa vuorotellen eri aistimuksista käsin. Ensin kirjoitettiin siitä, mitä tilanteessa voi nähdä, sitten mitä kuulee, tuntee, haistaa ja lopulta maistaa. Tällaisia tekstejä saatiin tänään aikaiseksi!

Kuvissa kirjoittajat työssään :-)

Varhainen aamu Helsingissä

Kaikki on sinistä. Kadut ovat puolitäynnä hiljaisia ihmisiä matkalla suorittamaan päivän velvollisuuksiaan. Hento sumu nousee mereltä. Se jää kiinni vanhoihin taloihin, jotka reunustavat katuja vahvoina muureina. Taivas on pilvistä valkoinen. Meri koskettelee laituria. Hennot aallot laulavat kiveä vasten. Keskity siihen, älä autojen moottoreihin tai tikittäviin liikennevaloihin. Edessä kävelevän naisen korkokengät lyövät tahtia. Kivikatu on luja jalkojen alla. Ilma on viileää ja lempeän kosteaa. Kevyt tuuli painautuu selkääsi vasten. Se tuo mukanaan raikkaan veden ja suolan tuoksun. Melkein unohdat kaupungin saasteet. Tuoreen pullan pehmeä ja kodikas aromi herättää kaipuun, kun mummon korvapuustin maku palautuu kielellesi. Maistat sen meri-ilman yli ja löydät rauhan kiireen kansalaisten keskellä.

-      – Rei

Hiustenpesu kampaajalla

Katto. Katossa risteilee putkia, kromisia ja valkoisia. Niiden yllä on tasainen kivikatto. Räpsyttelen silmiäni, kun vettä roiskahtaa. Silmäni painuvat väkisin kiinni. Suljen silmäni. Vesi lorisee korvieni juuressa. Suhisee, kun vettä tulee suuttimesta. Parturi jutustelee mukavia.

Parturi koskettelee sekä hellästi että määrätietoisesti hiuksiani ja päänahkaani. Painalluksia, pyöriviä liikkeitä. Alan rentoutua.

Nenääni kantautuu herkullinen vadelman makea tuoksu, kun parturi levittää hiuksiini pesuaineen. Vadelman tuoksuun yhdistyy parturien eri kemikaalien yhteishaju.

Suussani on raikas maku vielä hammaspesun jäljiltä. Vesi kihoaa kielelleni, kun haistan vadelman makean tuoksun. Nielaisen. Mikä ihana tapa aloittaa aamu.

-       – Tanja S.

Sininen kynsilakka

Ihana syvänsininen lakka levittyy tasaisesti kynsiini, kun ihailen sen kiiltävyyttä. Väri on niin kaunis, että siitä tulee mieleen Karibianmeri. Sininen kolibri lentää vastalakattujen kynsieni viereen ja sen väri sointuu niihin kauniisti.

Pehmeä ääni kuuluu, kun sivelen lakkaa kynsilleni. Voin kuulla, kuinka se rätisee ja paukkuu kuivuessaan. Väri poksahtelee tasaisesti asettuessaan paikoilleen, ja jos oikein pinnistän, kuulen kynsieni laulavan.

Kylmä lakka herättelee sormenpäitäni kuumasta horroksesta, kun levitän sitä sileille kynsilleni. Hitaasti kylmyys poistuu jättäen kuitenkin jälkeensä raskaan tunteen.

Ihana myrkyllinen tuoksu hyökkää sieraimiini, kun avaan tuoreen kynsilakkapullon. Tuoksu on pistävä ja hieman karvas. Haistan, kuinka se tuhoaa aivosolujani tasaisesti kulkiessaan eteenpäin.

Maistan kuoleman leviävän sisuksiini, kun kaadan kynsilakkapullon suuhuni. Maku on ällöttävä ja tahmea lakan kuivuessa ja liimatessa kitalakeni kiinni. Yritän repiä sitä auki, mutta liian myöhään. Veren rautainen maku on viimeinen, jonka maistan.

-       – Inari

Oksennus

Suttuinen WC-pönttö täynnä mönjää. Näky on ällöttävä, ja saa minut oksentamaan lisää. Suustani tulee vain vihreää mönjää lakkaamatta. Sitä tulee paljon, loppua ei näy. Näky on hirveä! Suu, naama, vaatteet – kaikki oksennuksessa.

Kuulen kyökkimistä, kun oksennan. Kuulen, kun oksennusta tulee soikonaan. En saa sitä loppumaan.

Oksennus tuntuu kielessä kamalalta. Tunnen, kun sitä tippuu leuasta paidalle.

Oksennuksen haju on kammottava, mutta hajuun tottuu aika nopeasti. Hajukin saa minut oksentamaan lisää. Haju riipii pitkin selkääni ja tunnen sen.

Maku on ihan hirveä: suu maistuu mädäntyneeltä ruumiilta. Maku saa sinut pyörtymään.

-       – Julle

Tsemppimusaa ja sydämellisyyttä

Eilen 'Oman elämän soundtrack'-ryhmässä kuunneltiin ja keskusteltiin tsemppimusasta todella hyvässä porukassa ja sydämellisellä meiningillä.
Aika monimuotoinen soittolista saatiin kokoon seitsemän ihmisen voimin!


Voit kuunnella soittolistan Spotifyssä tästä linkistä: https://open.spotify.com/user/porin_kulttuuripaja/playlist/70nSssIJbI9Mjh7zedv795


Lisätietoa Kulttuuripaja Lumon ryhmistä tulossa pian!

Improharjoituksia

Luovan kirjoittamisen ryhmä lähti hakemaan vauhtia kirjoittamiseen muutamilla improharjoituksilla. Ensimmäisenä tuijotettiin omenaa, ja mietittiin henkilöitä, ketkä voisivat omenaa katsella. Ideointi tuotti muun muassa tämmöisiä hahmoja: mato, vegaani, panimoyrittäjä, Wilhelm Tell, syömishäiriöinen, Lumikin paha äitipuoli ja Newton. Sitten jokainen valitsi yhden hahmon ja kirjoitti viiden minuutin ajan siitä, mitä hahmo ajatteli omenaa katsoessaan. Tässä osa kirjoitetuista jutuista:

Wilhelm Tell

Kohde: omena pojan pään päällä. Etäisyys: sata jalkaa.

Vastatuuli vaatii enemmän voimaa, vaikka vetävä nuoli lävistääkin ohuen ilman kevyesti. Jännitä jousi. Sivusta katsojatkin jännittyvät. Tähtää. Paikalle kerääntyneet ihmiset kääntävät katseensa poikaan, joka odottaa jousen napsahdusta. Jotkut odottavat epäonnistumista, veristä sotkua, kun nuoli lävistää pojan silmän. Toiset uskovat nuolen tärähtävän tammeen ohi omenasta. Vain muutama uskoo tavoitteen mahdolliseksi: kylän idiootti, poika ja Luojan kiitos sinä, jonka käsissä jousi ja pojan henki ovat. Vapauta nuoli, odota. Sekunnin murto-osassa nuoli on halkaissut tuulen ja omenan.

-       – Rei

Lumikin paha äitipuoli

Katson omenan kiiltävää, myrkyllistä pintaa, ja miten se houkuttelee maistamaan itseään. Tunnen vihan sekoittamaa tyytyväisyyttä: minun luomukseni täynnä suloista katkeruutta ja kirpeyttä. Miten punaisena se polttelee katsojaansa ja saa silmät kyynelehtimään vuolaana.

-       – Marika Mäkiranta

Syömishäiriöinen

Oh dear god! Kuinkahan paljon tossa on kaloreita? Toisaalta tekis mieli jotain makeeta. Onhan tossa hyviä sokereita ja vitamiineja, mut jos mä oon laihiksella ni en saa syödä mitään ylimääräistä.

Uuh, mä oon niin läski. Musta tulis vielä läskimpi, jos söisin ton. Mut mä tahdon jotain makeeta! Mieliteolle ei saa antaa valtaa. Kuinkahan monta kiloo lihoisin, jos söisin yhden per päivä? Mut onhan tää parempi ku joku suklaapala.

-       – Tanja S.

  

Newton

Kas! Mikä tässä?

Minkä puun lapsi puuteroituna päähäni putosi?

Omenapuun lapsi, sillä omenapuun varjossa lepään.

Vaan miksi putosit, omena?

Miksi mikään putoaa?

Miksi et jää ilmaan, kun sinut sinne heitän?

Mikä maassa niin vetää puoleensa?

Hahaa! Heureka! Maa vetää puoleensa!

Sinä kaunis pyöreä hedelmä!

Voisin suudella sinua!

-       – Rei

Me aletaan blogata!

Porin Kulttuuripaja aloitti toimintansa tämän vuoden alussa, ja pitkään olemme jo ehtineet haaveilla omasta blogista. Tänään tapahtui sitten se kriittinen notkahdus, ja nyt tämä Arjen Supersankarit -blogi näki päivänvalon!!

Tarkoituksena on blogata kaikesta siitä, mitä Kulttuuripajalla tapahtuu: fiiliksiä, kuvia, tekstejä, ja videoita. Pajan nuorethan on nimittäin ihan huikeen taitavia niin kuvataiteessa, sarjakuvien piirtämisessä, käsitöissä, korujen tekemisessä, musiikissa, kirjoittamisessa, lukemisessa, leipomisessa, keskustelemisessa, kauneudenhoidossa, kielissä -- ja ennen kaikkea hauskanpidossa!

Tästä kaikesta - ja varmasti paljosta muusta - tulet tästä blogista lukemaan. Seuraavassa bloggauksessa julkaistaan luovan kirjoittamisen pajan improtekstejä - siis juuri niiden tekstien, jotka ratkaisivat tämän blogin pitämisen.